COVID-19 -tiedote asiakkaille ja yhteistyökumppaneille

26/03/2020

Arvoisat asiakkaamme sekä muut sidosryhmämme

Korona-viruksen (COVID-19) leviäminen vaikuttaa tällä hetkellä koko maailmaan, niin inhimillisesti kuin taloudellisesti. Meille ALTEN Finlandilla on tärkeää työntekijöidemme terveys ja turvallisuus, asiakkaidemme säilyttäminen sekä tartunnan leviämisen estäminen yhteiskunnassa.

Jatkamme laadukasta työtämme ja olemme tiiviissä vuorovaikutuksessa asiakkaidemme kanssa varmistaaksemme jatkuvasti, että pystymme vastaamaan kaikkiin uusiin tarpeisiin, jota voi ilmaantua yleisen tilanteen muuttuessa. Olemme erittäin valmiita varmistamaan työn jatkuvuuden. Tärkeimpänä, olemme varmistaneet tekniset edellytykset, joita työntekijämme tarvitsevat voidakseen työskennellä etäyhteydellä tarvittaessa.

ALTEN Finland on käynyt koko yhtiötä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ja varautunut tilapäisten lomautusten toteuttamiseen Covid-19-pandemian aiheuttamaan tilapäisesti vähentyvään työvoimantarpeeseen sopeutumiseksi. Lomautukset koskevat vain osaa yhtiön työntekijöistä ja jakaantuvat kaikkiin ALTEN Finlandin liiketoimintayksiköihin työtilanteen ja työn järjestelyjen mukaisesti.

Varmistaaksemme työntekijöidemme terveyden ja auttaaksemme pitämään tartunnan leviämisen mahdollisimman alhaisena yhteiskunnassa, olemme ALTENilla laatineet varautumissuunnitelman, joka sisältää seuraavat:

  • Kannustamme kaikkia työntekijöitä ylläpitämään hyvää käsihygieniaa.
  • Olemme siirtyneet etätyöskentelyyn niiltä osin, kun se on mahdollista.
  • Olemme kiinnittäneet erityistä huomiota konttoreidemme puhtauteen.
  • Vaadimme kaikkia työntekijöitämme pysymään kotona, jos he tuntevat olonsa sairaaksi tai he ovat olleet suorassa kontaktissa jonkun kanssa, jolla on tai epäillään olevan COVID-19.
  • Emme matkusta maan sisä- emmekä ulkopuolella, vaan suosimme etäkokouksia.
  • Olemme siirtäneet sekä sisäisiä että ulkoisia tapahtumia.

Luonnollisesti seuraamme ALTEN Finlandilla tilanteen kehittymistä ja sen vaikutuksia yhteiskuntaan ja toimimme viranomaisten, hallituksen ja WHO: n antamien tietojen ja ohjeiden perusteella.

Olemme jatkuvasti täällä sinua varten ja uskomme vahvasti, että yhdessä pääsemme tämän ainutlaatuisen tilanteen ylitse.

Pitäkää huoli itsestänne ja läheisistänne,

Joachim Johansson, Maajohtaja, ALTEN Finland
Juha Sillanpää, Toimitusjohtaja, ALTEN Finland

Share