Sähkö- ja automaatiosuunnittelija

Tehtävät

Haemme nyt menestyvään ja kasvavaan asiantuntijayritykseemme 

SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOSUUNNITTELIJAA

vakituiseen työsuhteeseen Jyväskylän toimipisteellemme.

Tarjoamme sinulle tehtävän mielenkiintoisessa ja kansainvälisessä työympäristössä, jossa voit halutessasi päästä osallistumaan jopa ulkomailla toteutettaviin projekteihin. Suomessa työyhteisöömme kuuluu raudanlujia ammattilaisia, joiden joukkoa pääset omalla osaamisellasi täydentämään. Referenssisalkustamme löytyy niin lukuisia pitkäaikaisia kumppanuussuhteita globaalien suuryritysten kanssa kuin myös huikeita kasvutarinoita omista työntekijöistämme ja heidän uristaan. Voit työskennellä joko yhden asiakkaan eri projektien parissa tai vaihtelevasti eri asiakkaiden kanssa.

Vaatimukset

Toivomme sinulta ensisijaisesti soveltuvaa koulutusta, esim. sähkö- tai automaatiotekniikan insinööri/DI, sekä 1-5 vuoden työkokemusta suunnittelutehtävistä esimerkiksi teollisuuden koneiden ja järjestelmien parissa. Otamme kuitenkin huomioon myös urallaan seuraavaa askelta ottavat hakijat. Kokemus erilaisista valmistusmenetelmistä tai kokoonpanotehtävistä katsotaan eduksi.

Työtehtäväsi voivat toiveidesi mukaan painottua jollekin seuraavista osa-alueista:

  • Prosessi- ja energiateollisuuden kone- ja laitesuunnittelu
  • Liikkuvien työkoneiden suunnittelu
  • Robotiikka-/automaatiojärjestelmien suunnittelu
  • Nostoapuvälineiden sekä kuljettimien suunnittelu

Arvostamme lisäksi seuraavia valmiuksia tehtävän hoidossa: 

  • CAD-ohjelmistojen hyvää osaamista
    • Sähkö: (esim. E3, Eplan, CADS)
    • Automaatio: (esim. Siemens S7/TIA Portal, Twincat 3)
  • Luovaa ja innovatiivista ajattelutapaa
  • Oma-aloitteisuutta, ongelmanratkaisukykyä ja hyviä tiimityötaitoja
  • Kykyä kommunikoida sujuvasti suomeksi ja englanniksi sekä suullisesti että kirjallisesti
  • Asiakaspalveluasennetta, tehokasta työotetta ja halua oppia uutta
  • Tahto kehittyä suunnittelun ammattilaiseksi ja tekniseksi asiantuntijaksi

Muuta

Haluatko päästä työskentelemään yhdessä Euroopan johtavassa suunnittelutoimistossa? Täytä hakemuksesi jo tänään, sillä aloitamme hakemusten käsittelyn jo ennen hakuajan päättymistä! Liitäthän hakemuksesi mukaan myös CV:si sekä palkkatoivomuksesi. Hakuaika päättyy 8.12.2020.

Lisätietoja työtehtävän sisällöstä antaa Business Managerimme Heikki Salo, puh. 040 188 3132.

ALTEN Finland on yksi Suomen suurimpia insinööri- ja suunnittelutoimistoja. Toimimme tällä hetkellä jo kymmenellä eri paikkakunnalla ja olemme osa kansainvälisesti toimivaa ALTEN Groupia, joka työllistää yli 34 000 asiantuntijaa yli 25:ssä eri maassa. Tarjoamme mittatilaustyönä tuotettua insinööri- ja suunnitteluosaamista – kohdennettuja palveluja ja huolenpitoa asiakasyritystemme tarpeisiin.

Lisätiedot
Aktivoitu 10/11/2020
Sijainnit Jyvaskyla
Yhteystiedot Karoliina Lakkala
Haku päättyy 08/12/2020
Suosittelijat AD000917