LVI-suunnittelija

ALTEN Finland tarjoaa teknisten alojen asiantuntemusta alansa johtaville yrityksille. Meitä ALTENlaisia on Suomessa jo yli 600 teknologia-alan asiantuntijaa yhdellätoista eri paikkakunnalla. Olemme osa kansainvälisesti toimivaa ALTEN Groupia, joka työllistää yli 34 000 ihmistä yli 25 eri maassa. Maailmanlaajuisen verkostomme ja vahvan paikallisen markkina-asemamme ansiosta pystymme tuottamaan asiakkaillemme juuri heidän tarpeisiinsa räätälöityjä ratkaisuja.

 

Tasks

Etsimme nyt kasvavaan asiantuntijajoukkoomme

LVI-SUUNNITTELIJAA

vakituiseen työsuhteeseen Hyvinkään tai Hämeenlinnan toimipisteellemme.

Työtehtävät koostuvat monipuolisista suunnittelu- ja esimiestehtävistä asiakkaiden projekteissa sekä julkisen puolen (koulut, päiväkodit yms.) että yksityisten toimijoiden (teollisuus- ja toimitilat) rakennushankkeissa. Tehtävissä pääset toimimaan rakennushankkeiden LVI -suunnittelijana ja täydentämään suunnittelutiimiä, johon kuuluu kokeneita ja nuorempia suunnittelijoita. Lisäksi tehtäviisi kuuluu vastata projektin sujumisesta ja koordinoinnista sekä tukea ja ohjata tiimisi kokemattomampia suunnittelijoita.

Requirements

Toivomme sinulta:

  • Soveltuvaa koulutusta (DI tai insinööri)

  • Kokemusta talotekniikan tai teollisuuden LVI-suunnittelusta

  • LVI-suunnitteluohjelmistojen käyttökokemusta

  • Hyviä tiimityötaitoja, oma-aloitteisuutta ja ongelmanratkaisukykyä

  • Halukkuutta toimia myös ryhmän vetäjänä

  • Asiakaslähtöistä asennetta ja vastuunottohalua

  • Kykyä kommunikoida sujuvasti suomeksi ja englanniksi sekä suullisesti että kirjallisesti

Other

Tarjoamme sinulle haasteellisen ja monipuolisen toimenkuvan kehittyvässä ja kasvavassa työympäristössä. Sinulla on mahdollisuus kehittyä omien kykyjesi ja kiinnostustesi mukaan nykyaikaisessa suunnittelijaympäristössä.

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, haethan mahdollisimman pian, sillä paikkoja täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Huomioithan myös, että haastattelemme henkilöitä jo hakuaikana. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 30.6.2019 mennessä alla olevasta linkistä.

Lisätietoja tehtävän sisällöstä antaa Lead Engineer Erkki Viljanen, puh. 040 156 4071

Lisätiedot
Aktivoitu 23/05/2019
Sijainnit Hyvinkää - Hämeenlinna
Yhteystiedot Erno Puhakka
Haku päättyy 01/07/2019
Suosittelijat AD000639